Virtual Writers´ Room -toiminta on loppuvuoden aikana keskittynyt aktiivisten käsikirjoittajatiimien töiden hiomiseen ja vuonna 2020 aloittavien koulutettavien valintaan.
Tammikuussa toimintaamme astuu mukaan 12 uutta koulutettavaa. Tulemme etenemään pääosin hyväksi todetuissa uomissa, mutta myös pieniä uudistuksia ja parannuksia on luvassa.
Vuoden 2019 koulutettavat ovat jättäneet tällä erää viimeiset käsikirjoituspakettinsa Yle Draaman arvioitaviksi, ja palautetta saadaan niin ikään jo tammikuun puolella.
Hyvää joulua kaikille! Muistakaa levätä ja nauttia sopivina annoksina hyvin käsikirjoitettettuja TV-sarjoja.
Kansikuva: Nathan Wolfe on Unsplash.