Toissapäivänä, tiistaina 29.1.2019, opiskelijat tutustuivat Yle Draaman toimintaan ja kuulivat aiheet, joiden pohjalta käsikirjoitusideoiden työstäminen alkaa.
Tapaaminen alkoi esittäytymisillä, joiden jälkeen Yle Draaman päällikkö Jarmo Lampela kertoi Draaman toiminnasta, tehtävistä ja toimenkuvista sekä asemasta Ylen kokonaisuudessa. Kirjoittajille avautui prosessi, jonka kaikki tuotantoon tarjottavat käsikirjoitusideat käyvät läpi. Oli valaisevaa kuulla, kuinka paljon yhteistyötä käsikirjoittajat tekevät tilaajan kanssa, että idea saadaan kirkkaaksi ja istumaan muiden tuotannossa olevien hankkeiden joukkoon.
Tehtävänannon jälkeen opiskelijat keskustelivat aiheista dramaturgi Anne Nissisen ja koulutuksen vetäjien sparrauksella. Aiheista haettiin omakohtaisia havaintoja ja kokemuksia, ja parin tunnin möyhimisen jälkeen koossa oli runsas valikoima ideoita, joista on hyvä aloittaa ensimmäisten ideapapereiden työstö.